Unohdinko taas itseni?

Kyllähän mä tiedän, miten tärkeää on pitää huolta itsestä - varsinkin kiireistä lapsiperhearkea pyörittäessä. Tiedän myös omat heikkouteni ja sen, kuinka pitää huolta itsestäni. Tunnistan omat rajani ja osaan sanoittaa tunteita.

Silti, välillä unohdan itteni ja tarpeeni - eikä kukaan muu niistä mun tarpeista huolehdikaan, kuin minä itse. Kukaan muu ei voi olla mulle kertomassa, mitä mä tarviin ja mitä en. Kukaan muu ei voi olla mun saappaissa 24/7.

Ja siksi mun pitäis muistaa pitää itestä huolta.

Onneksi arjessa on välillä kevennyksiä

Tänä aamuna oli hauska keskustelu perheen kesken. Lausuin jotain jotenkin tosi hassusti ja totesin, että oon vaan liian väsyny. Siinä keskimmäinen sitten käski lausua toisen sanan ja se meni oikein. Hän sitten sanoi pirteänä "et olekaan väsynyt!"

Kyllähän siinä vähän väkisin alkoi naurattaa, vaikka olin valvonut osan yöstä räkäisen ja hieman kuumeisen pienen vauvan kanssa ja olo oli kuin en olis nukkunu silmänräpäystäkään.

Tätä kirjoittaessakin on vielä vähän samanlainen olo, mutta onneksi sain jo tankattua aamupalaa, vauva nukkuu ja saan hetken olla hiljaisuudessa itsekseni.

Taidan kohta keittää matcha-teetä ja ottaa siihen kylkeen pari palaa 90% tummaa suklaata. Suosittelen muuten lämpimästi kokeilemaan. Tää on mun lemppari stressinlievityskombo, joka on paras nauttia silloin, kun saa olla ihan itsekseen rauhassa ja hiljaisuudessa. Toimii joka kerta!

Ja suosittelen kurkkaamaan Hyviksen valikoiman tummasta suklaasta ja samalla voit napata vaikka matcha-teetä ostoskoriin, niin saat aika mainion terveellisemän herkuttelu- ja stressinlievityshetken itsellesi aikaiseksi. Mainoslinkki hyvinvoinnin.fi. Jos satut jotain ton linkin kautta tilaamaan, niin saan siitä pienen komission. Kiitos siis, jos ostat itsellesi jotain mieluista tuon linkin kautta!

Mutta miten siis unohdin itseni TAAS?

Kun tekemistä on enemmän kuin ehtii tekemään, on helppo hypätä takaisin siihen muottiin, jossa on joskus ennenkin ollu ja koko ajan vain tehdä, vaikkei jaksaisikaan.

Onneksi kuitenkin osaan herätä hieman nopeammin, kuin silloin aiemmin, eikä tarvi ravistella itteä väkisin hereille.

Mutta meinasin tosiaan taas unohtaa itteni ja omat tarpeeni ja suorittaa vaan jokaista päivää. Mulla jäi jooga ja kaikki melkein kahdeksi viikoksi pois ja koitin vaan tehdä ja tehdä joka päivä. Ilta kun saapui, ajattelin aina, että ihan kohta mä otan sen mun pienen joogahetken, ennen kuin aletaan iltatoimille.

No, niin ei tietenkään käyny, vaan huomasin joka ilta, että ollaan menossa jo nukkumaan, enkä vieläkään ollu saanu sitä pientä hengähdystaukoa, mikä on ollu mulle tosi tärkeä oman hyvinvoinnin kannalta. Aina oli jotain muuta, kuten tiskaamista, pyykkäämistä tai ruuanlaittoa. Pahimmassa tapauksessa mulle iski hirvee siivousinto ja vietin puolituntia imuroiden.

Pysähtyminen - sen mä unohdan helposti

Mun on aina ollu vaikea ihan vaan pysähtyä ja rauhoittua. Jotenkin aina on sellainen tunne, että pitää tehdä jotain tai mennä jonnekin.

Ehkä se on jokin opittu malli mun lapsuudesta - mun isä on aina ollu menossa ja tekemässä jotain. Joskus ruuan jälkeen hän saattaa hetkeksi levähtää ja sitten taas lähtee ulos tekemään pihahommia tai muuta. Tuntuu, että aina on jokin projekti kesken, minkä parissa hän viihtyy.

Ja kyllähän mä aina oon ihaillu sitä, miten isä jaksaa joka päivä olla tekemässä ja menossa. Ja onhan se myös hienoa, ettei jää vaan sohvan pohjalle makoilemaan - niin kuin monelle muulle käy.

Mun isä myös tekee paljon käsillään ja onhan hänellä taitoa korjailla kaikkia sähköjuttuja, rakentaa (ensi kesänä on autotallin rakennusta tiedossa), tehdä puusta vaikka mitä huonekaluista leluihin ja onhan hänellä kokemusta ja osaamista myös autojen rassailusta - isänpäivänä vaihdettiinkin taas renkaita autoihin ihan porukalla.

Harjoittelemalla oppii

On tullu huomattua, että lapset on tosi kärsimättömiä, jos jokin ei onnistu ensimmäisellä tai edes toisella yrittämällä. Sitä onkin aika usein tullu toistettua, että "harjoittelemalla oppii". Välillä muistavat tän lauseen ite (ja toistavat sitä) ja sitten vaan jatkavat harjoittelua, kunnes yhtäkkiä onnistuu.

Mutta tää on sellanen asia, mikä on hyvä muistaa, kun itekin opettelee uusia tapoja toimia - kuten itellä on tää vaikeus pysähtyä arjessa. Tarvii toistoja, jotta osaa tunnistaa, milloin on hyvä pysähtyä.

Ja se tosiaan vaatii toistoja. Vaikka asiaa olis harjotellu jo vuosia, niin silti ne vanhat käytösmallit puskee helposti läpi ja sitten huomaakin vaan puskevansa eteenpäin ja työntävänsä omat tarpeet taka-alalle.

Mulla yks asia, mikä vaikuttaa tähän todella paljon, on väsymys. Kun mä oon väsyny, menee se helposti siihen, että koitan vaan selviytyä ja silloinhan mä oon vaan siinä selviytymismoodissa. Sillä ei kovin pitkälle pötkitä, kun koitetaan vaan selviytyä.

Pysähdyin taas

Eilen oli taas lähellä, etten vaan skipannu mun rauhoittavaa iltajoogahetkeä. Oltiin jo ihan valmiita nukkumaan ja pojat leikki vielä leluillaan, niin päätin siinä sitten ottaa sen hetken joogalle. Vauva köllötteli vieressä iltaunilta heräämisen jälkeen ja seurasi vuorotellen minua ja poikien leikkiä.

Sain rauhoittua unille ja kehon turha stressi hävisi. Vauvan flunssa toki harmitti itseäni ja valvoinkin sitten jonkin aikaa lasten nukahdettua, kun piti vauvan nenää vielä koittaa tyhjentää nenäimurilla uudestaan. Onneksi se yö kuitenkin meni paremmin kuin edellinen ja saatiin vähän paremmat unet nukuttua, vaikkei se aamulla kyllä kovin hääppöiseltä tuntunutkaan.

Tänään tein itelle kunnon aamiaisen ja äsken join sen aiemmin mainitsemani kupin matcha-teetä ja otin pari palaa tummaa suklaata siihen kaveriksi. Pääsin myös vihdoin rauhassa koneelle kirjoittamaan ja tekemään muuta kuunnellen hyvää musiikkia. Tämä olkoon mun hetki itelleni.

Mun hyvinvointi ja itsestä huolehtiminen ei ole pois muilta

Koitan aina muistuttaa itteä siitä, että mun hyvinvointi ei oo pois mun lapsilta tai muilta. Kun mä voin hyvin, silloin asiat hoituu paremmin, oon paremmalla tuulella ja jaksan paremmin. Ja kun nää asiat toteutuu, on helpompi olla parempi äiti mun lapsille ja ylipäänsä mun on helpompi olla parempi ihminen.

Joudun kuitenkin siis edelleen muistuttamaan itteä tästä asiasta, vaikka oon sen oppinu ja ymmärtäny jo aikoja sitten. Jotenkin tässä pienen vauvan kanssa arkea kulkiessa on helppo vajota takaisin niihin vanhoihin tapoihin ja siihen suorittaja minään.

Mitä siis tästä voisi oppia?

Kukaan ei oo täydellinen - en ees minä, vaikka näitä erinäisiä vinkkejä jaan ja koitan olla se piristävä tyyppi, joka haluaa kannustaa sua eteenpäin. En oo täydellinen, vaikka nämä asiat oon jo sisäistäny aikoja sitten.

Toivon kuitenkin, että sä voit oppia mun virheistä.

Muista siis pysähtyä arjessa, vaikka se tuntuis vaikealta. Voit harjotella tätä ihan vaan sillä, että alat enemmän tietoisesti tutkailemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. Huomaamalla erinäisiä positiivisia asioita ja asioita, mistä voit olla kiitollinen, on myös yks tosi tehokas tapa saada sut pysähtymään kiireisessäkin arjessa.

Kun se kiitollisuus valtaa sun mielen, sä huomaatkin jo hengittäväs rauhallisemmin ja olo kohenee kuin itsestään.

Pidä itestäs huolta ja anna sen positiivisen energian viedä sua eteenpäin. Älä anna stressin ajaa sua eteenpäin.

Kiitos, kun luit!

♡:llä Marika