Miksi haaveilu ja unelmointi nähdään lapsellisena asiana?

Harvemmin tätä tulee edes ajateltua, mutta erityisesti vanhemmat ihmiset tuntuvat ajattelevan, että haaveilu tai unelmointi on jotenkin lapsellista ja pitäisi vain ajatella "realistisesti", eikä varsinkaan tavoitella omia unelmiaan.

Tässä vähän aikaa sitten juttelin ihan muusta asiasta erään henkilön kanssa ja hän sitten mainitsi, kuinka joku toinen henkilö puhuu ihan älyttömiä kuten, kuinka hän haaveilee muutosta Espanjaan tai muualle lämpimään ja aikoo tienata 10t€ kuussa ja elää vapaampaa elämää.

Okei, ymmärrän tämän mun kanssa keskustelleen henkilön näkökulman siitä, että nuo haaveet kuulostaa todella isoilta, mutta miksei sellaisia haaveita saisi olla? Eikö sillä tavalla löydetä helpommin se oma mieleinen juttu, kun haaveillaan asioista?

Enkä kyllä näe noita haaveita mitenkään mahdottomina. Hänellähän voi olla jokin hieno liikeidea, joka auttaa häntä tienaamaan sen 10t€ kuussa. Ehkä tämä liikeidea on sellainen, että hän pystyy tekemään hyvin vähän töitä sitten, kun se bisnes pyörii ja tällöin hän saa sen vapaamman elämän, jolloin voi muuttaa vaikka Espanjaan jne.

Mä nään haaveilun todella tärkeänä

Mulle pienten lasten äitinä päivät on monesti hyvin samanlaisia ja ne alkaa samalla tavalla: herään, teen aamutoimet, syön aamupalan, valikoin lasten vaatteet (jos en jo edellisenä iltana niitä valikoinut), herätän lapset (elleivät itse herää) ja autan heitä aamutoimissa jne.

Musta on kuitenkin kiva herätä yksin aamuun ja nauttia siitä hiljaisuudesta, kun saan itse pohdiskella ja touhuta omissa oloissani.

Siinä samalla on kiva vaikka vähän haaveilla ja unelmoida, mutta olla kuitenkin samalla kiitollinen siitä hetkestä.

Haaveilu voi muuttaa omaa näkökulmaa. Se voi myös auttaa jaksamaan läpi rankan tai tylsän päivän.

Haaveilu on ihanaa ja mun mielestä jokaisen tulisi haaveilla jostakin.

Me ollaan kaikki erilaisia ja jokaisella on omanlaiset haaveensa ja unelmansa

Missään haaveilussa ei ole mitään vikaa. Nehän ovat vain ajatuksia. Toki, jos joku haaveilee toisten satuttamisesta jossakin määrin ja lähtee niitä haaveita toteuttamaan, niin se ei välttämättä ole aivan oikein.

Luulen, että jokainen tervejärkinen tietää, mitä tarkoitan.

Kuitenkin tulisi muistaa, että ollaan kaikki erilaisia, joten toiselle ihmisen toisen haave tai unelma voi olla jopa painajainen. Esimerkkinä: toinen haaveilee omasta pienestä maatilasta keskellä ei mitään, kun toiselle se olisi täysi katastrofi, koska hän viihtyy kaupungin vilinässä ja nauttii siitä, kun liikkuminen paikasta toiseen on niin helppoa lyhyiden välimatkojen, runsaan joukkoliikenteen ja monenlaisen tarjonnan perusteella.

Ei siis kannata pahastua, jos joku ei sun unelmasta innostu. Toki hänen olisi hyvä muistaa, että se on SUN unelma, ei hänen.

Usein me pidetään haaveemme ja unelmamme salaisina

Mutta eikö se toisi sitä unelmaa tai haavetta lähemmäs todellisuutta, jos me puhutaan siitä ääneen muille?

Ainakin silloin voisi saada lisäkannustusta unelman toteuttamiseen.

Tosi usein me pidetään haaveet ja unelmat vain omana tietonamme, mutta entä, jos me alettaisiin puhua niistä muille? Kannustaisiko se muitakin tekemään samoin?

Mä uskon vahvasti, että aivan varmasti se kannustaisi muitakin kertomaan omista unelmistaan ja haaveistaan.

Ja eikä se ole aika ihanaa puhua positiivisista asioista, eikä vain valitella huonoa päivää?

Uskalla kertoa, mistä sä unelmoit, niin sä voit kannustaa muitakin tekemään samoin!

Mun unelmat ja haaveet

Mun on pakko myöntää, että omien unelmien ja haaveiden tuominen muille ihmisille julki on aika pelottavaa.

Mutta silti aion sen tehdä.

Tässä ja nyt.

Olen haaveillut ja haaveilen, että voisin tehdä aika- ja paikkariippumatonta työtä. Tahdon oman yrityksen ja sen kautta auttaa ihmisiä (mulla on monenlaista eri aihealuetta, missä tahtoisin ihmisiä auttaa) sekä tienata sillä hyvin. Tahdon työllistää pienen ja tiiviin oman tiimin, johon tiedän voivani luottaa. Tämä tiimi olisi mulle kuin joukko ystäviä, joiden kanssa voisi puhua kaikesta.

Haaveilen, että voitaisiin matkustella perheen kanssa ulkomailla, ehkä jopa asua ainakin osan vuodesta Espanjassa tai jossain muualla. Tahtoisin tienata sen verran, että ei tarvitsisi joka kuukausi miettiä, riittääkö rahat ruokaan, vuokraan ja laskuihin. Voisi laittaa jotakin jopa säästöön.

Toivoisin voivani tehdä maailmasta paremman paikan ja tuoda esille sellaisia asioita, jotka on normalisoituja, mutta ovat todellisuudessa haitaksi meille (makeiset ja muut sokerilla kyllästetyt herkut ja ruuat, lääkkeiden haitat, tavallisen kenkäkulttuurin haitat, energia-, sokeri- ja alkoholijuomien haitallisuus jne).

Unelmoin hevosystävällisen pienen ratsastuskoulun perustamisesta. Siellä jokainen hevonen huomioitaisi yksilönä ja hevoset saisivat ulkoilla mahdollisimman luonnollisessa ja virikkeellisessä ympäristössä ja ne saisivat mahdollisimman luonnollista ravintoa (ei mitään prosessoituja pellettejä ja heinää olisi tarjolla koko ajan tai ainakin ruokinta-ajat olisivat mahdollisimman usein jne).

Mun pään sisästä takaisin asiaan

Omista haaveista ja unelmista kertominen otti kyllä koville. Tuli kaikenlaisia tunteita pintaan ja jopa kyyneliä tuli vuodatettua.

Oli siis aika diippiä shittiä ja sä oot yksi niistä ERITTÄIN harvoista, jotka mun unelmiin pääsee käsiksi.

Mutta mietitäänpäs nyt niitä unelmia ja haaveita.

Eikö tavoitteet ole usein vähän kuin haaveita ja unelmia? Ja jotkuthan pääsee niihin tavoitteisiinsa.

Eikö silloin voitaisi tehdä niistä unelmista tavoitteita, jolloin niitä pääsisi konkreettisesti tavoittelemaan?

Kun unelmasta tai haaveesta tekeekin tavoitteen, se motivoi eri tavalla.

Mun on pakko myöntää, että just nyt tätä kirjoittaessa mulle on tullu tosi paljon oivalluksia tästä aiheesta ihan vaan sitä pohtimalla, että nyt mun rinnassa roihuaa sellanen ihana innostuksen liekki!

Toivottavasti sullekin kävi samoin, kun tätä luit :)