Kun oma lapsuus nousee pintaan vanhemmuudessa - Miten kohtaan sisäisen lapseni?

Oon huomannu, että vanhemmuus näyttää kirkkaammin sen, mikä mussa on vahvaa, mutta myös sen, mikä on vielä kesken tai rikki. Äitiydessä ei oo kyse vaan siitä, että kasvattaa lasta, vaan sen myötä tulee myös kasvamaan itse. En oikeastaan tiedä, miten keskeneräinen olisin vielä, jos mulla ei olis mun lapsia, jotka on mulle opettanu jo niin paljon elämästä ja ihmisyydestä.

Tietyt tilanteet, kuten lasten tunteenpurkaukset, kiireiset arkiaamut tai jopa lasten iloinen nauru voi herättää mussa tunteita, joita en ensin osaa selittää. Miksi ahdistun, kun lapset tarvitsee mua jatkuvasti? Miksi tunnen syyllisyyttä, kun yritän asettaa rajoja? Miksi jään yksin tunteen kanssa, joka ei tunnu kuuluvan tähän hetkeen?

Vastaus on ollu yllättävän selkeä, mutta ehkä myös hämmentävä: se mun sisäinen lapsi koittaa kertoa jotain - kaipaako se huomiota?

Kun äiti kohtaa oman sisäisen lapsensa

Sisäinen lapsi on se osa meitä, joka kantaa muistoja, traumoja, tarpeita ja tunteita lapsuudesta – sekä niitä hyviä että kipeitä. Se on se pieni minä, joka ehkä jäi vaille lohdutusta tai jonka tunnekuormaa ei aikanaan jaksettu kohdata tai joka oppi olemaan "kiltti" silloinkin, kun sisällä kuohui.

Vanhemmuus on tuonu nää tunteet pintaan tavalla, jota en olis osannu odottaa. Mun lapset on ikään kuin herättäneet mussa ne osat, joita itse en saanu koskaan näyttää tai joita ei aikanaan ymmärretty. Kun lapseni itkee tai kiukuttelee, saatan yhtäkkiä huomata, että tunnen oloni avuttomaksi – ei vaan siksi, että tilanne on raskas, vaan siksi, että itse en saanu näyttää niitä ns. negatiivisa tunteita silloin, kun olisin tarvinnu niitä ilmaista.

Miten oon alkanu kohdata sisäistä lastani?

Tää ei oo ollu nopea tai helppo matka. Mutta se on ollu tosi tärkeä. Tässä alla mulla on listattuna muutamia asioita, jotka on auttaneet mua:

1. Tunteiden hyväksyminen
Joskus tunnen vihaa, surua tai pelkoa tilanteissa, joissa "ei pitäisi". En enää yritä pakottaa itteäni olemaan aina tyyni. Annan itelleni luvan tuntea – ihan niin kuin toivoisin lapseni saavan tuntea. Mä hengitän niitä tunteita ja annan niiden tuntua. Joka kerta en onnistu, mutta kun muistan antaa itelle luvan tuntea, niin se on kerta kerralta helpompaa.

2. Keskustelu oman sisäisen lapsen kanssa
Saatan sulkea silmäni ja kuvitella pienen itseni eteeni. Kiitän itseäni siitä, että näytän mun haavat ja kerron sisäiselle lapselleni "minä rakastan sinua". Se on uskomattoman voimaannuttavaa ja monesti tätä tehdessä alan itkemään. Mutta se on tavallaan todella vapauttavaa.

3. Kirjoittaminen
Olen kokeillut myös kirjoittaa kirjeitä sisäiselle lapselleni. Niissä olen kertonut, että nyt aikuisena voin antaa hänelle sen, mitä hän ei saanut sekä myös kiitän ja kerron edelleen "minä rakastan sinua".

4. Arjen pienet asiat
Luon itelle pieniä hetkiä, joissa voin kokea turvaa ja sisäistä rauhaa: hiljainen hetki teestä nauttien, villasukat, halaus, pieni venyttely- tai joogahetki. Nämä ei kuulosta suurilta asioilta, mutta ne on kuin syli sille pienelle sisäiselle lapselle. Joskus pelkkä halaus - oli se sitten halaus mun lapsilta tai mieheltä, on todella tärkeä osa päivää.

5. Läsnäolo
Tärkeää on, että osaan olla täysin läsnä mun arjessa ja toteuttaa itteäni. Joskus se tarkoittaa Legoilla rakentelua ja mielikuvituksen käyttöä - samalla vietän aikaa mun lasten kanssa, koska sitä he tarvitsee ja se rakentaa meidän välisiä suhteita.

Olen kiitollinen - Mun vanhemmat kasvatti mua juuri niin hyvin, kuin osasivat

En syytä mun vanhempia mistään. He saivat kasvatuksen omilta vanhemmiltaan ja niillä työkaluilla kasvattivat mut. Tunnen suurta kiitollisuutta heitä kohtaan. Samalla myös ymmärrän heidän omia traumojaan ja käytösmallejaan.

Mä nään mun vanhempien sisäiset lapset ja rakastan heitä samoin kuin rakastan omaa sisäistä lastani.

Jokainen on täällä omalla matkallaan paremmaksi ja upeammaksi persoonaksi. Jokaisella on haavoja ja traumoja - ja mahdollisuus työstää niitä. Me tarvitaan enemmän ymmärrystä toisiamme kohtaan ja samalla kuitenkin ymmärrystä myös itseä kohtaan.

Mulle itestäni oppiminen ja itteni kehittäminen on tärkeitä asioita elämässä. Musta on hienoa huomata, kuinka voin muuttaa itteäni ja tulla koko ajan paremmaksi persoonaksi.

Vanhemmuus on kasvattanu mua

Vanhemmuus on kasvattanu mua enemmän kuin mikään muu elämänvaihe. Se on opettanu mulle, että mun omat tarpeet ei oo mitenkään vähäpätöisempiä tai huonompia, kuin muiden tarpeet. Mä saan olla väsyny, surullinen, vihainen – ja silti rakastettu. Että mäkin saan tulla hoivatuksi ja mun tunteilla on myös väliä.

Oon harjotellu tosi paljon sitä, että voisin olla mun lasten tukena niiden vaikeampien tunteiden kanssa ja sillon, kun aikuisen tuki ja rauhallisuus on tärkeää tunteiden käsittelyssä. Joskus oon niin ylivirittynyt itse, että silloin on paras, että menen ensin hengittelemään eri huoneeseen ja sitten menen lapsen kaveriksi. Joskus saatan laittaa vastamelukuulokkeet korville ja antaa tukeni kuulokkeet päässä.

On ollu ihana huomata, kuinka mun oma tapa reagoida mun lasten tunteisiin on vaikuttanu myös siihen, kuinka he reagoi, jos vaikka näkevät mun itkevän. Molemmat pojat tulee yleensä halaamaan, jos itken ja joskus jopa alkavat itkemään mun kanssa. Heille on tärkeää lohduttaa, jos äiti on surullinen - niin kuin mulle on tärkeää lohduttaa heitä, jos heitä surettaa.

Ja se, miten erityisesti meidän esikoinen reagoi meidän vauvan itkuun - hän silittelee vauvaa ja hyssyttelee sekä juttelee hellästi vauvalle. Siitä mulle tulee niin ylpeä ja herkistyny olo.

Muista pysyä läsnä sun sisäiselle lapselle

Jos säkin tunnet joskus, että jokin tunne ei kuulu hetkeen – pysähdy. Se saattaa kuulua menneisyyteen. Se saattaa olla viesti sun sisäiseltä lapselta, joka toivoo, että tuut kuulluksi nyt aikuisena.

Älä ohita niitä tuntemuksia, vaan tunne ne. Huomaa ne. Anna niiden tuntemusten tuntua ja hengitä niihin. Ne on tärkeä osa sua ja sä saat tuntea niitä. Ja kun sä annat tilaa ja mahdollisuuden sun sisäiselle lapselle tuoda ne tunteet esille, sun on helpompi alkaa hoitamaan niitä traumoja, joita sun sisäinen lapsi kantaa.

Ja tiiätkö mitä? Sä oot hyvä äiti, vaikka kantaisit sun menneisyyttä mukana. Ja voit oppia paremmaksi, kun opit kohtaaman sen sun menneisyyden.

Univajeisen, mutta onnellisen äidin ajatuksia.

Kiitos, kun luit,

♡:llä Marika