Aamu, jolloin tunsin etten riitä - kunnes muistin yhden tärkeimmäin neuvoni

Tänä aamuna musta tuntui taas pitkästä aikaa siltä, etten ole riittävän hyvä olemaan äiti.

Kello oli jo liikaa, ja oli kiire saada kaikki lapset ovesta ulos, jotta ehtisin (synnytyksen jälkeiseen) lääkärintarkastukseen ja esikoinen ehtisi eskaan. Vauva alkoi itkemään jo ennen kuin päästiin ulko-ovesta ulos, eikä mikään tuntunut auttavan. Eskarilainen valitti, ettei hänen hiuksensa asettuneet hyvin lippiksen alle ja keskimmäinen vaati, että juuri nyt täytyy löytää se yksi lelu, jota ilman hän ei suostu lähtemään - olihan tänään lelupäivä.

Yritin parhaani, mutta samaan aikaan tunsin sisällä kasvavaa painetta. Päässä pyöri erilaiset ajatukset: "Miks mä en saa tätä toimimaan? Miks musta tuntuu, että kaikki haluaa multa enemmän kuin mihin pystyn? Miten helvetissä mä saisin asiat rullaamaan paremmin?"

Kun viimein sain kaikki lapset autoon, vauva alko itkemään uudestaan ja mun oli pakko ottaa hänet syliin ja imettää vielä kerran. Olin aivan puhki, ja ajatukset pyörivät vain siinä, että enkö mä tosiaan riitä äitinä, vaikka annan kaikkeni.

Siinä vauvaa imettäessäni sain ajatukset kuitenkin kasaan ja keskityin vaan hengittämään siinä hetkessä. Sain itseni rauhoittumaan ja takaisin siihen hetkeen, enkä miettinyt enää kiirettä.

Kun päästiin lopulta lähtemään, meillä oli sopivasti aikaa viedä esikoinen eskaan ja ehdin itse hyvin jälkitarkastukseen ilman minkäänlaista kiirettä, vaikka jouduin parkkipaikkaakin etsimään hyvän tovin ja lopulta parkkeerasin 10 minuutin kävelymatkan päähän TK:sta. En stressannut parkkipaikan etsimistä, vaan tyynen rauhallisesti etsin sopivan paikan.

Mikä oli siis se avain tän tilanteen ratkaisemiseksi?

Se auttoi, kun pysähdyin siihen hetkeen ja keskityin vaan olemaan juuri siinä hetkessä: kuuntelin lasten juttelua, vauvan tuhinaa ja omaa rauhallista hengitystä. Mietin, miten kaikki on hyvin juuri siinä hetkessä, eikä mitään hätää ole.

Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Yhtäkkiä sitä aikaa olikin tarpeeksi, eikä mihinkään ollut enää kiire.

Se oli ihan kuin jonkinlaista taikaa. Mutta oliko se kuitenkaan taikaa?

Ehkäpä juuri se hetkessä eläminen sai asiat rullaamaan siten, että aika antoi myöten ja pysyin sittenkin sopivasti aikataulussa? Tästä tulee mieleen David Bayerin video, jonka katsoin tässä vähän aikaa sitten. Tän videon avulla mä ajattelen ajasta eri tavalla, mikä todennäköisesti auttoi myös tuona aamuna.

Aika ja sen merkitys

Jos puran tuon Davidin videon viestin suomeksi, niin se menisi jotakuinkin näin: "Merkitystä on vain juuri tällä hetkellä tässä ja nyt. Ajalla ei ole merkitystä, vaan ajoituksella. Elä siis juuri tätä hetkeä tässä ja nyt, päästä irti stressistä ja kiireestä, koska ainut asia, millä on väliä on tämä hetki. Stressi ja kiire saa sut tekemään huonoja päätöksiä, mutta tyyni hetkessä eläminen antaa sulle eväät parempiin päätöksiin".

Sä voit siis vaikuttaa sun ajan "riittävyyteen", kun vaan tajuat, että tää aika on tässä ja nyt. Se hetki juuri tässä on se aika, mihin sun tulis keskittyä - ei se, että viiden minuutin päästä pitää sännätä jonnekin, jotta voit vartin päästä olla ajoissa jossakin.

Ajan ymmärtäminen vie aikaa

Tää on sellainen asia, minkä sisäistäminen vaatii kultakin oman aikansa. Itse olen hyvin tottunut stressaamaan ja stressi on pitkin elämää ollut mulle tuttu juttu. Oon tosi usein kokenut olevani myöhässä jostain ja siitä on tullu mulle normi.

Siksi onkin ihanaa, kun oon alkanu vihdoin oikeasti saamaan itseni kiinni näissä tilanteissa ja välillä jopa ennen kuin ehdin reagoida asioihin stressillä. Oon huomannu erityisesti tällä viikolla sellaisen ihmeellisen tyyneyden ja rauhallisuuden omassa käytöksessä. En viitsi stressata niin helposti siitä, että pitäisi ehtiä jonnekin ja kello näyttää tikittävän liian kovaa.

Ja tällä tavalla oon todellakin kokenut, että aikaa on ollut enemmän, kuin oon olettanut - ja asiat on muutenkin sujuneet paljon sujuvammin, kuin stressaamalla ja kiirehtimällä.

Ja kun sun syliin nukahtaa pieni pari kuukautinen ihme, niin silloin aika kyllä helposti pysähtyy, eikä ole kiire enää yhtään mihinkään.

Miten sitten voi elää vähemmän ajasta stressaten?

Mä uskon, että jokaisella meistä on mahdollisuus oppia suhtautumaan aikaan lempeämmin. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta pienillä askelilla voi alkaa huomata isojakin muutoksia arjessa. Ota nämä alla olevat stepit haltuun, niin sä varmasti saat myös muutettua sun suhtautumista aikaan:

1. Tunnista stressaavat ajatukset
Usein stressi syntyy siitä, että ajatellaan koko ajan seuraavaa tai aiempaa hetkeä: "Mitä jos ollaan myöhässä?" "Entä jos en ehdi tehdä kaikkea?" Kun huomaat tällaisen ajatuksen, pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi: "Onko tässä hetkessä oikeasti hätää?" Useimmiten nimittäin niin ei ole.

2. Hengitä itsesi tähän hetkeen
Kuulostaa ehkä tylsältä ja sellaiselta, minkä oot jo kuullu monta kertaa aiemmin mun tai jonkun muun sanovan, mutta hengitys on nopein keino rauhoittaa oma mieli. Kun huomaat, että kiire ottaa valtaa, hengitä pari kertaa syvään ja tietoisesti. Jo ne pari syväänhengitystä auttaa palauttamaan fokuksen siihen, mitä on juuri nyt, eikä siihen, mikä tapahtuu viiden minuutin päästä.

3. Suunnittele, mutta tarvittaessa myös jousta
Arjessa pitää tietenkin olla jonkinlainen suunnitelma, muuten kaikki hajoaa käsiin. Mutta suunnitelma on vain tuki, ei kahle. Anna itsellesi lupa mennä tilanteiden mukaan – kaikki ei mene koskaan juuri niin kuin ajattelet, eikä sen tarvitsekaan mennä.

4. Löydä pieniä pysähtymisen hetkiä
Kiireisimpinäkin päivinä löytyy hetkiä, jolloin voit pysähtyä. Kun lapsi halaa sua, pysähdy siihen halaukseen. Kun juot kahvia, juo se ilman, että selaat samalla kännykkää. Nämä pienet hetket luovat tunnetta siitä, että sulla on aikaa, vaikka päivä olisi täynnä tekemistä. Ja ne rauhoittaa! Ai että, miten rentouttavaa, kun keskittyy juuri siihen hetkeen, mikä on käsillä.

5. Muista: aika ei lopu kesken
Se, mitä et ehdi tänään, ehtii huomennakin. Aika ei ole vihollinen, vaikka joskus siltä tuntuu. Mitä enemmän taistelet aikaa vastaan, sitä vähemmän sitä tuntuu olevan. Kun taas suhtaudut aikaan ystävänä, se alkaa joustaa sun mukana. Ootko huomannu, kun oot vaikka ajamassa jonnekin ja jokainen liikennevalo vaihtuu punaseks just sulle, kun pitäis koittaa olla ajallaan jossakin?

Tää on kuitenkin ollu mulle se tärkein asia, mikä palauttaa mut juuri siihen hetkeen

Kiitollisuuden harjoittaminen on yksi osanen tän ajatustavan luomista. Yksinkertaisesti oon kiitollinen siitä, mitä ikinä siinä hetkessä sattuu olemaankaan.

Esimerkiksi voin olla todella kiitollinen siitä, että mulla on niin ihanat lapset, joita rakastan pohjattomasti. Voin olla kiitollinen monesta muustakin asiasta, mutta tämä on ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista, mitä mulle tulee mieleen.

Mistä sä voit olla kiitollinen juuri tässä hetkessä? Sen ei tarvi olla mitään suurta, vaan voit aloittaa pienistä asioista - sitä paitsi, kiitollisuuden löytäminen pienistäkin asioista auttaa paljon, koska silloin sä voit löytää kiitollisuutta monestakin asiasta.

Tärkeää on, kun haluat suhtautua aikaan eri tavalla, sun täytyy osata pysähtyä siihen hetkeen. Kiitollisuus on hyvä tapa saada mieli oikeasti pysähtymään siihen hetkeen, missä just nyt oot ja sitä mä itse käytän usein.

Toivon sulle ihania läsnäolon hetkiä ja stressivapaata aikaa

Kiittäen,

♡:llä Marika 

P. S. Oon pahoillani, että jouduit odottamaan tätä kirjoitusta muutaman päivän pitempään! Oon priorisoinu levon blogin kirjoittamisen sijasta, koska yöt on olleet nyt aika rankkoja. Oon myös halunnu antaa aina parhaani silloin, kun oon blogia kirjoittanut. Siksi en tahtonut hirveässä väsymyksessä ja aivosumussa tätä väsätä.