Tänä aamuna toistin samoja sanoja varmaan miljoona kertaa lapsille, mutta tuntui, että ne sanat kaikui kuuroille korville. Oot ehkä itekin ollu vastaavassa tilanteessa? Se on pirun turhauttavaa.

Kyllähän mä tiedän, miten tärkeää on pitää huolta itsestä - varsinkin kiireistä lapsiperhearkea pyörittäessä. Tiedän myös omat heikkouteni ja sen, kuinka pitää huolta itsestäni. Tunnistan omat rajani ja osaan sanoittaa tunteita.

Tuskin olen yksin ajatusteni kanssa, kun pohdin omaa tarkoitustani täällä maanpäällä. Nämä tällaiset pohdinnat tulee mieleen lähes päivittäin.

Taas se sama kierre, jossa rahat tuntuu loppuvan koko ajan ja jostain ilmestyy jokin ihan outo lasku, joka saa hien nousemaan pintaan. Mieleen tulvii ajatukset "miten mä selviän näistä kaikista laskuista ja miten mä saan rahan riittämään?"

Tänä aamuna musta tuntui taas pitkästä aikaa siltä, etten ole riittävän hyvä olemaan äiti.

Onko sulla tarve hallita sun elämää ja ympärillä tapahtuvia asioita? Siis sellainen tarve, että sä koitat hallita sitä, mitä muut tekee ja mitä tapahtuu jne?

Otsikkokin sen jo kertoo, että oon ollu nyt aika väsyny. Ja voisin sanoa, että monellakin tapaa.

Oon huomannu, että vanhemmuus näyttää kirkkaammin sen, mikä mussa on vahvaa, mutta myös sen, mikä on vielä kesken tai rikki. Äitiydessä ei oo kyse vaan siitä, että kasvattaa lasta, vaan sen myötä tulee myös kasvamaan itse. En oikeastaan tiedä, miten keskeneräinen olisin vielä, jos mulla ei olis mun lapsia, jotka on mulle opettanu jo niin paljon...